(23 May, 2026) John Grant (US)
Times
Description
John Grant saapuu intiimeille soolokonserteille Suomeen. Arvostettu laulaja-lauluntekijä esiintyy Helsingin G Livelabissa perjantaina 22. toukokuuta 2026 ja Tampereen G Livelabissa lauantaina 23. toukokuuta 2026.
Islantiin muuttanut John Grant on yksi 2000-luvun vaikuttavimpia lauluntekijöitä. Soolodebyytti Queen of Denmark (2010) valittiin Mojo-lehdessä vuoden albumiksi. Tämän jälkeen Grant on julkaissut joukon ylistettyjä levyjä, joissa melodinen kamaripop ja tumman kimaltava synteettinen tanssimusiikki kohtaavat. Hänen lämmin baritoninsa kantaa tarinoita, joissa henkilökohtainen kipu ja katkeran humoristiset oivallukset kietoutuvat toisiinsa.
Viimeisin albumi, Bella Unionin julkaisema The Art of the Lie (2024) sisältää Grantin monitasoisimpia sävellyksiä. Levyllä folk antaa tilaa funkille, mutta Grantille ominaiset elementit tunteella ladatusta baritonista jäänviileään elektroniikkaan ovat läsnä.
Grant kasvoi Yhdysvaltojen Michiganissa homoseksuaalina konservatiivisessa ja uskonnollisessa ympäristössä. Nuoruudessaan masennuksesta ja päihdeongelmista kärsinyt Grant vaikutti ensin The Czars -yhtyeessä, jonka hajottua Grant raitistui ja aloitti soolouransa.
John Grant on esiintynyt BBC Promsissa, myynyt loppuun Royal Albert Hallin ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Sinéad O’Connorin, Elbow’n, Kylie Minoguen, Robbie Williamsin ja Midlaken kanssa. Kesällä 2025 Lontoon Royal Opera Housessa esitettiin hänen säveltämänsä A Single Man -baletti.
“A rich and dense record that rewards repeated, attentive listening. Yet despite the lyrical prowess on display, it's the incredibly detailed soundscape that really impresses.”
★★★★★ Record Collector
"Grant brilliantly skewers his own depression, addiction, bitchiness and heartbreak throughout a record which finds him mixing his penchant for corduroy, laid-back melodies with a new, rawly exposed synth-pop that feels like it's seeped up from an underground carpark, all hard concrete and cold, flickering fluorescents."
★★★★★ The Telegraph (UK)
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Katso tarkemmat esteettömyystiedot täältä.
More Images